SEO (Search Engine Optimization) eli hakukoneoptimointi tarkoittaa sivuston optimointia hakukoneystävälliseksi niin, että se sijoittuu mahdollisimman korkealle hakukonetuloksissa, ohjaten näin lisää liikennettä sivustolle. Se ei ole täysin henkimaailman hommaa, vaikka onkin jatkuvassa muutoksessa ja paljon voi tehdä parantaakseen sijoitustaan hakutuloksissa.
Google on ehdottomasti suurin hakukone ja se käyttää satoja algoritmeja hauissaan. Nämä algoritmit kuitenkin muuttuvat jatkuvasti, koska ihmiset käyttävät hyväkseen niiden heikkoja kohtia saadakseen sivustolleen parempaa näkyvyyttä. Käytännössä näillä algoritmeilla tarkoitetaan tietokoneohjelmia, ja niitä nimitetään myös termillä ’web spiders’ eli nettihämähäkit, jotka kulkevat yli sivuston etsien vihjeitä eli avainsanoja haun täsmäämisestä.
SEO:n tarkoitus on helpottaa näiden hämähäkkien työtä, jotta oma sivusto nousee korkealle hakutuloksissa, sillä siitä on suoraan myös suurta taloudellista hyötyä. Hakukoneet kuten Google ja Bing antavat myös omia suosituksiaan hakukoneoptimointiin.
Kohdeyleisön määrittely
SEO voidaan jakaa karkeasti kahden tyyppiseen: sivuston sisäiseen ja sivuston ulkoiseen hakukoneoptimointiin. Kumpikin on yhtä tärkeää ja ennen kuin ryntää päätä pahkaa optimoimaan, täytyy tietää vastaus seuraaviin kysymyksiin:
- Mikä on minun kohdeyleisöni?
- Mitä he haulla hakevat?
- Miten voin sen heille toimittaa?
Vastaus ensimmäiseen kysymykseen täytyy tietää itse, mutta kahteen jälkimmäiseen saa apuja.
Ensimmäinen asia sivuston sisäisessä optimoinnissa
Avainsanat ovat hyvin tärkeä asia, mutta juju on tietää juuri niiden oikea muoto. Tähän voi ottaa avuksi Googlen avainsanojen suunnittelijan eli Google AdWordsin, jonka työkalulla voi testata hakusanojen hakumäärät.
Hae sillä hakutermillä eli avainsanalla, jolla haluaisit sivustosi näkyvän hakukoneessa. Paras avainsana ei ole se, jolla haetaan eniten vaan se, jolla sinä arvioit tavoittavasi kohderyhmäsi parhaiten. Nyrkkisääntönä on, että kannattaa käyttää vain yksi sivu per avainsana eli ei optimoida samalle hakutermille kahta eri sivua.
Sivuston rakenne
Hakukoneen ’hämähäkit’ pystyvät lukemaan vain HTML-muotoista tekstiä, eivätkä ymmärrä esimerkiksi Flashia tai tekstiä kuvan sisällä.
Tärkeää on myös varmistaa, että sivulla pääsee navigoimaan selkeästi. Kannattaa muistaa ns. kolmen klikkauksen sääntö, eli sivustolla pääsee mihin tahansa enintään kolmella klikkauksella. Jos klikkauksia tarvitsee enemmän, eivät alimmaiset näy hakukoneille.
Hakukone indeksoi jokaisen alasivun omalle aiheelle, joten helpota sen työtä, äläkä tunge kaikkia aiheita samalle sivulle, sekoitat vain hakukoneen. Siis yksi aihe per alasivu on paras sääntö tässä kohtaa.
Vinkkinä mainittakoon, että tällä hetkellä hakukoneet suosivat blogeja hakutuloksissaan, joten on kyseessä minkä alan yritys tahansa, on sillä hyvä olla liiketoimintaan liittyvä blogi. Blogin sisällän kanssa voi olla luova, sitä voi käyttää vaikkapa tuomaan yritystä lähemmäs asiakasta näyttämällä, että ’ihmisiä mekin vain olemme’ tai blogissa voi olla vierailevia asiantuntijoita kertomassa jostain yrityksen alaan liittyvistä aspektista enemmän.
Muutama lisävinkki sisäiseen optimointiin
On hyvä myös sisällyttää ainakin yksi ulkoinen linkki jokaiselle sivulle. Ulkoisen linkin tulisi viedä laadukkaalle sivustolle, käsitellä samaa aihetta kuin alkuperäinen hakutermi sekä avautua uuteen ikkunaan, jotta klikkaaja ei joudu pois sivustoltasi.
Sivustojen sisällön pitäisi olla myös uniikkia, sillä hakukoneet suhtautuvat huonosti kopioituun sisältöön. Esimerkiksi tuotekuvaukset kannattaa siis kirjoittaa itse ja artikkelit kannattaa pitää lyhyinä ja mennä itse asiaan suhteellisen nopeasti.
Tärkeää on myös varmistaa, että sivusto toimii myös mobiililaitteella eli älypuhelimella tai tabletilla, sillä näiden laitteiden käyttö kaikenlaiseen internetissä liikkumiseen kasvaa kokoa ajan. Erillisiä mobiilisivustoja ei tarvitse tehdä, tarvitsee vain tehdä sivu responsiivisiksi eli saada sivun sisältö skaalautumaan näytön koon mukaan.
Sivuston ulkoinen optimointi
Ulkoinen optimointi tarkoittaa sivustosi ulkopuolella tapahtuvaa optimointia esimerkiksi sosiaalisen median avulla. Some on hyvin tärkeä osa tätä prosessia ja siksi on tärkeää, että yrityksesi on aktiivinen somessa.
Yrityksen Facebook-tiliä ja Twitteriä kannattaa siis päivittää tiuhaan ja linkittää sieltä sivustollesi. Tämä ei suoraan paranna hakukonetuloksia, mutta parantaa yrityksesi brändiä ja mainetta, kun jaat mielenkiintoista sisältöä ja saat lisää seuraajia. Parasta on jälleen muistaa kohdeyleisö ja mennä sinne, missä hekin ovat. Kun maineesi kiirii, alkavat ihmiset hakea yritystäsi hakukoneella ja tämä taas lisää hakukonenäkyvyyttä.
Linkit ulkoisilta sivustoilta ovat yksi tärkeimpiä asioita hakukoneoptimoinnissa, mutta tässä kannattaa muistaa, että laatu on tärkeämpi kuin määrä. Yksi linkitys laadukkaalta sivustolta vastaa kymmeniä, ellei satoja linkityksiä epämääräisiltä sivuilta. Ei siis kannata rynnätä ostamaan ulkoisia linkityksiä, vaikka niitä kaupitellaankin.
Vanhentuneita tekniikoita
Koska hakukoneiden algoritmit muuttuvat jatkuvasti, muuttuu myös hakukoneoptimointi. Nämä asiat eivät enää listaudu korkealle hakukoneoptimoinnissa:
- Meta keywords eli koodiin listatut tai piilotetut avainsanat
- Täydellinen domainnimi eli domainnimi, joka vastaa täydellisesti hakusanaa
- Sivulla voi olla vain yksi Heading 1-otsikko. Otsikoiden tärkeysjärjestyksellä ei ole enää niin suurta merkitystä kuin aiemmin
- ’Keyword stuffing’ eli avainsanan tunkeminen jokaiseen lauseeseen monta kertaa. Ei ole määritelty, kuinka monta kertaa avainsana saa esiintyä sivulla, mutta tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkka, sillä tekstin tulee olla sujuvaa luettavaa.